Pia Varjosen klinikalla siirryttiin teoriasta käytäntöön

Pia Varjosen klinikalla siirryttiin teoriasta käytäntöön

Viime vuonna Playsson.netin tiimi piti taukoa valmennusklinikoiden järjestämisestä, mutta teimme nyt paluun toteuttamalla Pia ”Pinkki” Varjosen kouluvalmennuksen Aulangon Ratsastuskoululla Hämeenlinnassa. Pinkki itse on valmentautunut aiemmin mm. Kyra Kyrklundin Team PP:ssä ja Hubertus Schmidtin luona Saksassa. Hän on kuulunut useasti kouluratsastuksen GP-maajoukkueeseen ja saavuttanut mm. SM -voiton sekä PM -joukkuemitaleita. Valmentajana ja ratsastajana Varjosella on hyvin […]

Lue lisää
Kenttäratsastuksen SM -rata ei antanut vapaalippuja vaativuudessaan

Kenttäratsastuksen SM -rata ei antanut vapaalippuja vaativuudessaan

Perinteinen Hankkija Finnderby järjestettiin tänä vuonna Ypäjällä jo kesäkauden alussa, 8.-11.6. Lauantaina ratkottiin viimeisessä osakokeessa kenttäratsastuksen SM -mitalit, Mannerheimin nimeä kantavalla maastoesteosuudella. Viime vuoden tapaan kahden tähden radan esitteli olympiaratsastaja Elmo Jankari. Lähtö ja ensimmäinen este olivat sijoitettu verryttelykentän toiseen päätyyn. Siitä matka eteni yli kolmen kilometrin pituiselle radalle ympäri kilpailualuetta. Etenemisvauhti oli 550 metriä minuutissa. Viidennen esteen jälkeen ratsukot […]

Lue lisää
Badmintonin voittaja on elävä todiste sinnikkyydestä

Badmintonin voittaja on elävä todiste sinnikkyydestä

Badmintonin kolmikko; Michael Jung (vas.), Andrew Nicholson ja Tim Price.   Badmintonin vuosittaisella kenttäratsastuskilpailulla on pitkät ja arvokkaat perinteet. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1949 ja se on jouduttu perumaan vain neljästi huonon sään takia. Yleisön kannalta jännittävin osuus on varmasti maastoesterata, joka oli tänä vuonna reilut kuusi kilometriä pitkä ja sisälsi 30 estettä. […]

Lue lisää
Keppihevoset – Ei mitään lasten leikkiä

Keppihevoset – Ei mitään lasten leikkiä

Pääsiäisviikonloppuna kerääntyi innokkaita keppihevosharrastajia Forssaan treenaamaan, paikkana toimi Keppihevostalli Credeyn tilat. Tallin omistaja ja pitäjä, Mariam ”Aisku” Njie, 17, on kokenut kepparisti – hänet voisi melkein jo määritellä ammattilaiseksi. Omia hevosia on miltei parikymmentä, valmennettavia ympäri Suomen ja palkintoseinä notkuu ruusukkeista. Aisku on varmasti tällä hetkellä yksi tunnetuimmista keppariharrastajista, kiitos uuden Hobbyhorse Revolution -dokumentin, joka vie […]

Lue lisää
Ratsupoliisi Westerberg: ”Parasta on, kun hevonen toimii tositilanteessa!”

Ratsupoliisi Westerberg: ”Parasta on, kun hevonen toimii tositilanteessa!”

Ratsupoliisit esiintyivät jälleen tämän vuoden Helsinki Horse Fair -messuilla. Poliisien omalla osastolla kävi kiinnostuneita koko viikonlopun ajan, kuten myös Playsson.netin Junnutiimin tytöt. Pauliina pääsi haastattelemaan ratsupoliisi Henrik Westerbergia ja selvitti, mitä heidän työtoimenkuvaansa loppujen lopuksi kuuluu. Westerberg aloitti ratsupoliisissa vuoden 2009 kesällä, toimittuaan sitä ennen kymmenisen vuotta järjestyspoliisina autopartiossa. – Ratsupoliisiksi hakeutumiseen oli enemmänkin useampi pieni syy, kuin […]

Lue lisää
Hobbyhorse Revolution: Ikäraja mielikuvitukselle?

Hobbyhorse Revolution: Ikäraja mielikuvitukselle?

Viime syksynä teattereihin saapui uusi kotimainen elokuva Tyttö nimeltä Varpu. Tämän hevosharrastusta sivuuttaneen elokuvan pääosassa oli nuori ja lahjakas Linnea Skog, joka palkittiin myös parhaasta naispääosasta viikonlopun Jussi Gaalassa. Ohjaaja Selma Vilhunen jatkaa hevosteemalla, kun maaliskuun lopulla ensi-iltansa saa keppihevosdokumentti Hobbyhorse Revolution. Kävimme Junnutiimin Pauliinan kanssa katsomassa dokkarin ennakkoon lehdistönäytöksessä ja haastattelimme mukana olleita keppariharrastajia. Dokumenttielokuva seuraa muutaman vuoden […]

Lue lisää
Suomenhevosratsukoiden valmennusryhmä tarjoaa työkaluja kilpailemiseen

Suomenhevosratsukoiden valmennusryhmä tarjoaa työkaluja kilpailemiseen

Suomi100 -juhlavuosi teemoineen tarjoaa vuoden 2017 aikana myös kotimaisen rodun edustajille toimintaa. Yhtenä näistä on helmikuun puolessa välissä Ypäjän Hevosopistolla alkanut suomenhevosten valmennusryhmä. Nopean aikataulun ja vähäisen mainonnan takia ensimmäiseen leiriin osallistui harmittavasti vain kahdeksan ratsukkoa. Valmennuksesta vastaava Rosali Kivitie toivoo määrän kasvavan huhtikuun leiriin mennessä. – Leirit on tarkoitettu kilpailuihin tähtääville ja jo HeC-VaB […]

Lue lisää
Playsson.netin kävijäkyselyt tulokset

Playsson.netin kävijäkyselyt tulokset

Teimme marraskuun lopulla avoimen palautekyselyn kaikille Playsson.netin kävijöille. Palautteen sai jättää nimettömänä, sana oli vapaa risujen ja ruusujen suhteen. Kysely oli auki 22.-29.11. ja siihen tuli yhteensä 50 vastausta. Tässä tulokset:             Esimerkkejä kommenteista: ”Pienempien blogien huomioimista.” ”Aktiivisempia blogeja mukaan.” ”Ratsastusklinikoita pk-seudulla.” ”Paluu klinikoiden järjestämiseen.” ”Hyvien bloggaajien haastatteluja, bloggausklinikka.”   […]

Lue lisää
Jokaiselle jotain! Viime hetken joululahjavinkit

Jokaiselle jotain! Viime hetken joululahjavinkit

Joulu on taas ovella ja se saa kansan kuluttamaan rahaa valmisteluihin ja lahjoihin! Sukulaisten, ystävien ja perheenjäsenten lahjomisen lisäksi ihmisillä on ollut tapana kiittää pikkupaketilla kuluneesta vuodesta mm. luokanvalvojaa, ratsastuksen opettajaa tai valmentajaa. Vuonna 2015 suomalaisten joulubudjetti oli 514 euroa henkeä kohden, kaikenkaikkiaan joulusesonkiin käytettiin 770 miljoonaa euroa (lähde: Tilastokeskus). Tilastojen mukaan myös verkkokauppaostoksissa tapahtui […]

Lue lisää