Käynnissä olevat Pariisin olympialaiset ovat olleet kovatasoisena näyttämönä suomalaisten ratsastajien taidoille ja pitkäjänteiselle työlle. Suomen kouluratsastusjoukkue sijoittui mahtavasti kahdeksanneksi. Joukkueessa ratsastivat Emma Kanervan lisäksi Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond sekä Joanna Robinson ja Glamouraline.
Kanerva ja hänen hevosensa Greek Air kuuluvat ehdottomasti Suomen olympiajoukkueen menestyjiin Pariisin olympialaisissa. Ratsukko paransi suoritustaan jokaisessa ohjelmassa ja saavuttivat henkilökohtaisessa finaalissa 12. sijan tuloksella 81,607 prosenttia. Kanerva oli erittäin ylpeä hevosestaan ja kiitti valmentajaansa Wolfram Wittigiä pitkäaikaisesta tuesta. Kilpailu mitaleista ratkesi saksalaisten eduksi ja Jessica von Bredow-Werndl voitti kultaa.
Olympiaratsastajien myötä ratsastus on ollut Suomessakin taas enemmän esillä uutisissa sekä sosiaalisessa mediassa. Ylipäätään hevosurheilu ja sen sosiaalinen lisenssi on ollut pitkään puheenaiheena negatiivisten kohujen myötä. Ratsastusharrastuksen tulisi päästä myös positiiviseen valoon, sillä se on paljon muutakin kuin tiukkoja kankia, sinisiä kieliä, kannuksia ja hevosten piiskaamista.
Syystä tai toisesta se näkökulma halutaan usein unohtaa. Monesti lajin brändäys lähtee harrastajista. Miksi emme itse tuo ratsastuksen huippupuolia esille, vaan rämmimme aina epäonnistumisissa ja ylilyönneissä? Raviurheilu sen sijaan on miltei kansallislajin maineessa, joten miten näiden kahden hevosharrastuksen brändi eroaa toisistaan?
Sekä ratsastus että hevosharrastus ovat monella tavalla hyödyllisiä. Ne tarjoavat erinomaisen fyysisen liikunnan muodon, jolla voi kehittää tasapainoa, koordinaatiota ja lihasvoimaa. Ratsastus vaatii myös henkistä keskittymistä ja auttaa stressin hallinnassa. Hevoset eivät katso ikää tai sukupuolta, vaan kohtaavat kaikki ihmiset samalta viivalta. Kaupallinen yhteistyö: Rentoutumiseen riippumatot osoitteesta RiippumattoStore.fi.
Kunnallinen tuki puuttuu
Ratsastuksella on elitistinen leima ja sitä pidetään lajina, jota vain rikkaat voivat harrastaa. Tämän lisäksi voitaisiin unohtaa ”tyttöjen ja poikien harrastukset”. Elitistinen mielikuva murennetaan jo sillä, että hevosharrastus ei todellakaan vaadi ensimmäisenä oman hevosen ostoa ja ylläpitoa. Sitä varten meillä on ratsastuskouluja ympäri Suomen.
Ruotsissa kunnilla on merkittävä rooli ratsastuskoulutoiminnan tukemisessa. Kunnat investoivat ratsastuskouluihin ja tarjoavat niille taloudellista tukea, joka mahdollistaa laajan harrastajapohjan. Tämä tuki ulottuu myös hevosten hyvinvoinnin ja tilojen ylläpitoon, mikä tekee ratsastuksesta helposti saavutettavan harrastuksen monille. Ehkäpä jotain kertoo ruotsalaisten jatkuva menestys ratsastuksen huipputasolla.
Suomessa tilanne on toisenlainen, sillä ratsastuskoulutoiminta on pitkälti yrittäjien vastuulla. Tämä tarkoittaa, että yrittäjät investoivat omat varansa tallien ja ratsastuskoulujen ylläpitoon. Se näkyy ratsastustuntien hinnoissa. Yrittäjille investoinnit asettavat taloudellisia paineita ja hinnat rajoittavat harrastajien määriä erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Nykypäivänä maneesi on ehdoton puite, sillä Suomessa ei juuri voi laadukkaasti harrastaa ulkona ympäri vuoden.
Montako yksityistä jäähallia on Suomessa? Todennäköisesti ei yhtään.
Ratsastuksen hintalappu
Ruotsissa kuntien tuki ratsastuskoulutoiminnalle on laajamittaista ja hyvin organisoitua. Tämä tuki ilmenee useilla eri tavoilla. Monet kunnat myöntävät taloudellista tukea ratsastuskouluille, mikä voi sisältää suoria avustuksia toimintakustannuksiin, infrastruktuuri-investointeihin (maneesit, tallirakennukset jne.) ja hevosten hankintaan.
Kunnat voivat edistää yhteistyötä paikallisten ratsastusseurojen, koulujen ja muiden yhteisöjen välillä. Paikalliset tapahtumat, kuten kilpailut, saavat usein kunnallista tukea, mikä lisää ratsastuksen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta muidenkin kuin harrastajien silmissä.
Lisäksi kunnat rahoittavat ratsastusterapiaohjelmia, jotka auttavat erityisryhmiä, kuten vammaisia tai erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä.
Suomessa ratsastusharrastuksen hinta koostuu monista eri tekijöistä, jotka voivat vaihdella suuresti riippuen harrastajan tasosta, tavoitteista ja paikallisista olosuhteista. Yksittäisten ratsastustuntien hinnat vaihtelevat, mutta ne voivat maksaa noin 30-70 euroa per tunti. Jos harrastaa kaksi kertaa viikossa, tämä voi tarkoittaa noin 3000 euroa vuodessa.
Ratsastuksen keskivertoharrastajan ikä on noin 35 vuotta ja suurin osa harrastajista on naisia. Laji ei siis tilastollisesti ole vain ”pikkutyttöjen” harrastus.
Ohessa oleva taulukko saattaa hieman vääristellä harrastuskustannuksia, sillä monesti esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa on joukkuevaatteiden hankkiminen edessä kerran tai kaksi vuodessa. Summa on keskimäärin 1000-3000 euroa vuodessa, mutta kilpailevissa joukkueissa kustannukset voivat nousta jopa yli 5000 euroon vuodessa.
Joten, mistä saataisiin Suomeen ensimmäinen rohkea kunta, joka toteuttaisi kuntarahoitteisen ratsastusmaneesin tai muun infran? Ratsastuksessa olisi harrastajia tarjolla, mutta yrittäjien investointikustannuksista johtuvat tuntihinnat sulkevat monen lajin ulkopuolelle.
