Päivitetty 13.9. klo 22.28, lisätty kuvia.
Hevoslehti RIDE ja Playsson.net järjestivät match show-harjoitusnäyttelyn kaikille hevosille ja poneille. Näyttelyn pitopaikkana oli Kauppakeskus Tuulosen hiekkapohjainen parkkialue. Varsinaisen kauneuskilpailun lisäksi järjestimme kaksi leikkimielistä agilityluokkaa. Vaikka syksyinen sää meinasikin yllättää, selvisimme päivästä suhteellisen vähäisellä sateella! Toivon mukaan koronan vaikutukset helpottaisivat ja saisimme seuraavan kerran järjetettyä vastaavaa tapahtumaa keväällä tai kesällä. Tähänkin näyttelyyn tarvittiin aikamoinen määrä paperityötä ja lupia… Yksi rekan perävaunukin oli päässyt vielä yöllä livahtamaan alueelle parkkiin.
Osallistujille lähetetään viikolla 38 sähköpostitse linkki Maisa Hyttisen ottamiin kuviin. Lisäksi Oho Live TV:n kautta pystyy katsomaan oman tai kaverin suorituksen tai vaikka koko näyttelyn! Suosittelemme myös vierailemaan yhteistyökumppaneidemme sivuilla ja somessa. Tykkäämällä, jakamalla sekä seuraamalla osoitat tukesi yrityksille näinä hankalina aikoina.
ISO KIITOS kaikille osallistuneille, yhteistyökumppaneillemme, apujoukoille sekä tietysti tuomarillemme Minna Salolle. Onnea voittajille sekä muille palkituille!




Kuvat: Maisa Hyttinen
TULOKSET:
Ykköspalkitut (punainen ruusuke):
Ponit: Symphatil Irish Queen, Toxic Kiss du Marssu, Penech Mysterious Girl, Zenta, Watzo of Berry, Lepomäen Mysteerio, Kurun Charming Casper, Bonnie Stone, Milli’s Öiden Tähtiviitta
Ratsuhevoset: Sabilah, Mahar Qawi, Kittilän Keisari, Hiiula Hortenzia
Lämminveriset: Reynold, Aurums Acapella, Intruder, Rico Kemp
Parhaimmat I-palkitut (BIS-kehään):
1. Lepomäen Mysteerio, she-ori, s. 2017, om. ja es. Elisa Vaaramaa
2. Milli’s Öiden Tähtiviitta, she-ruuna, s. 2017, om. Ida Eronen ja Sini Kujanpää, es. Ida Eronen
3. Kittilän Keisari, sh-ori, s. 2018, om. Fiia Huuhtanen, es. Eveliina Huuhtanen
Kakkospalkitut (sininen ruusuke):
Ponit: Ysselvliedts Ice Queen, Justin, Maitoisten Taateli, Anjalan Talent, Womba Ivar, Anjalan Lightdream, Saarten Minnimanni
Ratsuhevoset: Indra Art, Hipster, Carino S
Lämminveriset: Here Comes Trouble, Dratini
Parhaimmat II-palkitut (BIS-kehään):
1. Ysselvliedts Ice Queen, welsh mountain-tamma, s. 2009, om. Iiris Lyytikkä, es. Nora Rantanen
2. Maitosten Taateli, she-tamma, s. 2001, om. Suvi Rask, es. Anni Rask
3. Here Comes Trouble, lv-ori, s. 2015, om. ja es. Heidi Santos Macias
Best In Show 1: Kittilän Keisari, sh-ori, s. 2018, om. Fiia Huuhtanen, es. Eveliina Huuhtanen
Best In Show 2: Ysselvliedts Ice Queen, welsh mountain-tamma, s. 2009, om. Iiris Lyytikkä, es. Nora Rantanen
Best In Show 3: Lepomäen Mysteerio, she-ori, s. 2017, om. ja es. Elisa Vaaramaa
Paras esittäjä: Nora Rantanen
Paras shetlanninponi(risteytys): Justin, s. 2010, om. Kissankulman eläinpiha, es. Iida Haapanen
Päivän hurmuri: Kittilän Keisari, sh-ori, s. 2018, om. Fiia Huuhtanen, es. Eveliina Huuhtanen
Päivän säihkysilmä: Hiiula Hortenzia, est-tamma, s. 2010, om. ja es. Siiri Nurminen
Playsson.netin palkitsema some-poni: Womba Ivar, she-ori, s. 2019, om. ja es. Jenna Boman
Hevoslehti Riden erikoismaininta: Milli’s Öiden Tähtiviitta, she-ruuna, s. 2017, om. Ida Eronen ja Sini Kujanpää, es. Ida Eronen
Helppo agilityluokka:
1. Hiiula Hortenzia, es. Siiri Nurminen, 1.06
2. Bonnie Stone, es. Aida Depner, 1.08
3. Lepomäen Mysteerio, es. Elisa Vaaramaa, 1.10
4. Toxic Kiss du Marssu, es. Jasmin Kukkonen, 1.13
5. Watzo of Berry, es. Lotta Aalto, 1.17
6. Penech Mysterious Girl, es. Nora Rantanen, 1.20
7. Kurun Charming Casper, es. Jade Limpi, 1.34
Vaativa agilityluokka:
1. Toxic Kiss du Marssu, es. Jasmin Kukkonen, 1.37
2. Here Comes Trouble, es. Heidi Santos Macias, 1.47
3. Watzo of Berry, es. Suvi Lerkki, 1.48
4. Womba Ivar, es. Jenna Boman, 2.01
5. Dratini, es. Heidi Santos Macias, 2.41
Yhteistyössä: