Axel Lindberg Bonapartiksella kenttäratsastuksen Suomen mestariksi

Axel Lindberg Bonapartiksella kenttäratsastuksen Suomen mestariksi

Ypäjän kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut huipentuivat eilen maastokokeeseen. Senioreiden SM-kultaa voitti sipoolainen Axel Lindberg hevosellaan Bonapartis kokonaistuloksella 40,3 virhepistettä. Lindberg johti kisaa jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien ja piti kärkipaikkansa kilpailun loppuun saakka. – On tietynlainen paine, kun lähtee ensimmäiseltä sijalta ja ensimmäisenä lähtijänä. Piti vaan tehdä se oma suoritus ja luottaa että se riittää, kertoo Axel […]

Lue lisää
Match show 29.6.2024 Hämeenlinnassa

Match show 29.6.2024 Hämeenlinnassa

Playsson.netin tiimi järjestää match show -näyttelyn kaikille kaviollisille lauantaina 29.6. klo 11.00 alkaen. Paikkana Koivuniemen talli, Hämeenlinna. Tuomarina toimii kasvattaja ja näyttelytuomari Katja Kannisto. Hevoset esitetään ja arvostellaan maneesissa. Arvostelu tapahtuu pareittain kolmiolla käynnissä ja ravissa. Osallistujat pyritään jakamaan mahdollisimman tasavertaisiin pareihin esimerkiksi rodun, sukupuolen ja iän perusteella. Ilmoittautuminen Ilmoittaudu näyttelyyn viimeistään keskiviikkona 26.6.2024. Näyttelyyn otetaan […]

Lue lisää
Hevosmatkailun parhaat lomapaketit

Hevosmatkailun parhaat lomapaketit

Euroopan monipuoliset maisemat ja rikas kulttuuri tekevät siitä täydellisen kohteen hevosmatkailijoille. Erityisesti Ranskan maaseutu, jossa voit tutustua alueeseen vaivattomasti, Skotlannin ylämaat ja Espanjan Andalusia ovat suosittuja kohteita, joissa voit nauttia upeista ratsastusreiteistä ja paikallisesta vieraanvaraisuudesta. Olitpa sitten aloittelija tai kokenut ratsastaja, löydät varmasti itsellesi sopivan lomapaketin. Hevosratsastukseen keskittyvällä lomalla voi myös auto olla tarpeen ja […]

Lue lisää
EEF keskusteli hevosten hyvinvoinnista kotitalleilla

EEF keskusteli hevosten hyvinvoinnista kotitalleilla

Euroopan ratsastajainliitto (EEF) järjesti aiemmin huhtikuussa paneelikeskustelun hevosten hyvinvoinnista ja sen parantamisesta kotitalleilla. Huomioiden Equine Ethics & Wellbeing -komitean työn tulokset ja viimeaikaiset korkean profiilin tapaukset epäasiallisista koulutusmenetelmistä, EEF piti tärkeänä keskustella asiasta kansallisten liittojen jäsenten kanssa. Ennen keskustelua toteutettiin kysely, jotta saataisiin tietoa ja kokemuksia treenimenetelmistä kotitalleilla. Kyselyyn vastasi yli 9000 henkilöä, joista 94 […]

Lue lisää
World Bridleless Riding Championships haluaa edistää nykyaikaista ratsastusta

World Bridleless Riding Championships haluaa edistää nykyaikaista ratsastusta

Hevosten hyvinvointi ja hevosalan sosiaalinen hyväksyntä ovat nousseet merkittäviksi puheenaiheiksi ympäri Eurooppaa ja täysin oikeutetusti. Muutokset tapahtuvat usein hitaasti, mutta Puolassa on otettu askel kohti uudenlaista ratsastuskulttuuria järjestämällä kilpailuja, joissa ei käytetä kuolaimia tai suitsia. Puolan Wrocławissa on järjestetty hevoskilpailuja jo vuodesta 1907 lähtien, tarjoten kävijöille kattavan valikoiman hevosurheilua. Partynice-niminen kilparata on yksi maan kolmesta […]

Lue lisää
Laukkaratojen legendat

Laukkaratojen legendat

Siinä missä Pohjois-Euroopassa ravikilpailut ovat suosituin hevosurheilun muoto, ovat laukkakilpailut ja niiden maailma on täynnä tarinoita poikkeuksellisista kilpahevosista, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen lajiin.  Nämä hevoset ovat täynnä vertaansa vailla olevaa nopeutta, kestävyyttä ja kilpailuhenkeä ja siksi ne ovat nousseet oman aikansa legendoiksi. Tässä artikkelissa tutustumme joihinkin kaikkien aikojen menestyneimpiin kilpahevosiin ja miten niiden perintö […]

Lue lisää
Hevosurheilu voi olla virtuaalisenakin jännittävää

Hevosurheilu voi olla virtuaalisenakin jännittävää

Hevosurheilu on sellainen laji, joka asettaa sekä hevosen että ratsastajan fyysiset rajat koetukselle, tarjoten katsojalle vähintäänkin kiehtovaa ja jännittävää ajanvietettä. Olipa kyseessä sitten todellinen hevoskilpailu tai digitaalinen seikkailu, hevosurheilu vie mukanaan harrastajia ympäri maailman. Mikä kiehtoo virtuaalisessa hevosurheilussa? Hevosurheilupelit tarjoavat harrastajille mahdollisuuden uppoutua lajiin ilman, että heidän tarvitsee poistua kotoaan. Virtuaaliset kokemukset on suunniteltu tavoittamaan […]

Lue lisää
Hevostallin kuivikehankinnat vaativat tasapainoa kustannusten, mukavuuden ja hyvinvoinnin välillä

Hevostallin kuivikehankinnat vaativat tasapainoa kustannusten, mukavuuden ja hyvinvoinnin välillä

Kaupallinen yhteistyö. Jokaisella hevosen omistajalla ja tallinpitäjällä on omat mieltymyksensä ja rutiininsa tallin toiminnan ylläpitoon, mutta kustannukset ovatkin usein merkittävin tekijä esimerkiksi kuivikkeita hankittaessa. Erilaisten kuivikemateriaalien saatavuus ja myöhemmät haasteet jätehuollossa lisäävät valinnan monimutkaisuutta.  Taloudelliset ja logistiset näkökulmat ovat erityisesti suurissa talleissa keskeisessä asemassa, sillä niissä kuiviketta tarvitaan ja kulutetaan runsaasti. Virolainen Biohansa on vuonna […]

Lue lisää
Hevosen nivelrikko on monen tekijän summa

Hevosen nivelrikko on monen tekijän summa

Hevosten nivelongelmat ovat yleinen huolenaihe. Esimerkiksi nivelrikko on kipua aiheuttava ja etenevä sairaus, mutta siihen on olemassa hoitokeinoja. Useimmiten nivelrikko johtaa siihen, että hevosen urheilu- tai harrastekäyttö loppuu. Vanhemmilla hevosilla voi myös esiintyä nivelrikkomuutoksia, jotka eivät välttämättä liity akuuttiin ontumiseen. Aiemmin alkutalvesta järjestettiin Vetcaren toimesta mielenkiintoinen luentotilaisuus, jossa käsiteltiin hevosen nivelrikon hallintaa. Luennon piti dosentti, […]

Lue lisää
Ravikilpailut vs. laukkaurheilu: Hevosurheilun monipuolisuus

Ravikilpailut vs. laukkaurheilu: Hevosurheilun monipuolisuus

Hevosurheilu jos mikä on monitahoinen laji, joka kattaa laajan määrän erilaisia kilpailumuotoja, joista ehkä kaksi isommalle yleisölle tunnetuinta ovat ravikilpailut ja laukkaurheilu. Näiden kahden lajin välillä on kuitenkin merkittäviä eroja niin hevosten kuin vedonlyönninkin näkökulmasta. Yleensä myös vedonlyöntiyhtiöt suosivat kohteissaan eri lajeja, riippuen esimerkiksi maantieteellisestä sijainnista.  Hevosurheilun vedonlyönti ei rajoitu pelkästään kilpailuiden tuloksiin. Myös hevosten […]

Lue lisää