Olen saanut viettää etuoikeutetun lapsuuden. Jo ennen syntymääni meillä asui kotona pari hevosta, vaikkeivat vanhempamme olleet millään tapaa hevosihmisiä. Opin jo nuorena vastuuntuntoiseksi ja tiesin, että hevoset menivät aina muiden menojen edelle. Tuntui siis täysin luontevalta ottaa hevoset aikuisenakin kotipihalle. Hieman alle kolme vuotta sitten toteutimme mieheni kanssa pitkäaikaisen haaveeni; ostimme siirtotallin, rakensimme kentän ja tarhan. Tästä alkoi minulle tuttu ja turvallinen elämäntapa.
Kun hevoset vihdoin olivat kotipihalla, oma elämäni helpottui. Tallimatka jäi kokonaan pois, jolloin minun oli paljon helpompaa elää perhe-elämää, varsinkin talvisin. Meillä oli puulämmitteinen talo, joka tiesi talvisin paljon kotona oloa. Oli helppoa yhdistää hevoset ja kotityöt. Miten helppoa olikaan samalla siivoilla karsinoita, kun ruoka valmistui uunissa. Kaikki tuntui niin helpolta.
Emme koskaan ole olleet kovia reissaamaan, eikä lasten tai koirien takia ole kovasti tullut käytyä lomamatkoilla. Toki ilman hevosia olisikin varmasti rahaa käydä myös lomilla, mutta kyllä minun ainakin on ihan hyvä olla kotona. Tästä päästäänkin aasin siltana matkoihin. Ei tarvitse olla kovin fiksu tajutaakseen, että hevoset (samoin kuin myös muut eläimet) sitovat todella paljon. Enää ei lähdetäkään extempore päiväreissuille naapurikaupunkiin ilman, että joku ruokkii hevoset. Kesällä tietysti kaikki on helpompaa, kun hevoset laiduntavat ja näin ollen pitävät huolen omista ruoka-ajoistaan. Apukäsiä ei ikinä ole liikaa ja välillä tuntuukin rakettitieteelliseltä saada joku antamaan päiväheinät tai ottamaan hevoset illalla sisään.
Hevoset eivät tunne viikonloppuja tai pyhäpäiviä, ne eivät ymmärrä ihmisellä olevan tärkeää menoa, kun ne sairastuvat. Oli tilanne mikä hyvänsä tai meno kuinka tärkeä tahansa, on hevoset hoidetava aina. Olen kerrankin joutunut lähtemään kesken juhlien kotiin, sillä hevoseni ontui todella voimakkaasti. Kotitallilla harvemmin on tallityöntekijää, joka tarvittaessa soittaa paikalle eläinlääkärin. Koko vastuu kaikesta on itsellä.
Muihinkin ikäviin puoliin olen törmännyt; Huomaan liian usein olevani täysin yksin. Meillä on luoja kiitos tallitytöt, jotka käyvät kun kiireiltään ehtivät. On erittäin mukava törmätä muihinkin ja vaihtaa kuulumisia. Huomaan kuitenkin usein puhuvani itsekseni tai vuodattamalla kurjaa päivää hevosilleni. Toisaalta taas nautin yksinäisyydestä ja hevosten lästäolosta. Hevoset kuuntelevat tarkasti sanomiseni, eivätkä kertaakaan väitä vastaan tai valita koko ajan. Voinkin sanoa hevosten olevan terapeuttejani.
Kun tarkastelee hevosten käytöstä lähemmin, huomaa siinä todella paljon uusia asioita. Voin rehellisesti sanoa tuntevani omat hevoset kuin omat taskuni. Huomaan niissä pienenkin muutoksen ja osaan puuttua tilanteeseen helpommin. Hyvänä esimerkkinä toimikoot entinen suomenhevoseni Irma. Sen jalat olivat täynnä nivelrikkoa, muttei se silti ontunut kuin yhtenä päivänä. Osasin tunnistaa siinä jotain mitä en osannut selittää. Minulle vain vahvistui tunne siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Selväähän se on, että hevoseen syntyy aivan erillainen side kotitallissa. Näen päivittäin hevosia monta tuntia ja osaan ajatella niistä aivan eri tavalla. Tunnen myös, että hevoset osaavat luottaa minuun paljon paremmin samoin kuin minä hevosiin. Ihan kuin ne uskaltaisivat kertoa minulle enemmän.
Rahastakaan ei tarvitse murehtia hevosten asuessa kotipihalla. Sitä kuluu aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin. Heinä ja kuivike ovat oikeasti aika pieni kuluerä. Kummasti kotona oppii paljon enemmän arvostamaan sähkölaskujen maksajaa. Viime talvena meillä ainakin kului sähköä normaalia enemmän, koska joutusimme lähes päivittäin kuivaamaan loimia. Sen lisäksi tarhojen teko ja kunnostaminen maksaa paljon, puhumattakaan kentästä. Ihan alkujaan pitäisi olla sellainen tontti johon rakentaa nämä kaikki. Tässä vaiheessa voikin todeta, että olisikin ihan ok maksaa se 350 euroa tallivuokraa jollekkin muulle. Tällöin minun ei olisi mikään pakko poistua kotoa kamalilla ilmoilla tai mikäli minua ei vain huvittaisi lähteä tallille, minun ei oli pakko.
Nyt kun hevoset ovat kotonani, minun on pakko nousta aamulla sängystä ulos ja joudun raahautumaan pihalle oli keli mikä tahansa. Minulle tämä on oikeasti vain hyvä asia, koska muuten todennäköisesti makaisin sohvan nurkassa ja katsoisin Netflixistä jotain todella typerää sarjaa ilman juonen pätkääkään. Nyt myös lapset oppivat tajuamaan sen, miten tärkeää on pitää toisista huolta. Hevoset eivät itse osaa kävellä jääkaapille syömään aamupalaa, mutta lapsemme kyllä osaavat.
Täyshoitotallin asiakkaana ei ikinä tarvinnut murehtia heinän saatavuudesta. Sitä riitti ja tallinpitäjä etsi aina laadukasta heinää. Nyt kotitallilla heinän hankinta tuntuu olevan rakettitiedettä. Meillä on tällä hetkellä onneksi omaa peltoa, joista saamme tehtyä kuivaheinän itse. Olen myös onnellinen siitä, että isäni on maanviljelijä. Jos heinää ei omalta pellolta saa tarpeeksi, pystyn ostamaan isältäni lisää heinää. Hevosten tärkein rehu onkin laadukas heinä, joten tiedän mihin pitää pyrkiä. Nyt vain vastuu onkin itsellä, kun heinä tehdään itse.
Meillä on menossa toinen kuukausi uudessa kodissa, joten on päivän selvää, että rahaa palaa ihan älyttömästi. Yhden tarhan teko pelkästään maksaa mansikoita, joten kehnolla matikalla voi päätellä kolmen-neljän tarhan maksavan paljon! Pyrimme tekemään tarhat kuitenkin kerralla hyväksi, jolloin tulevina vuosina ei rahaa kuluisikaan niin paljon. Omasta blogistani www.kolmekuningatarta.fi pääsee mukavasti seuraamaan kuukausittain juoksevia kuluja.
Kaikessa on puolensa, mutta itse olen varsin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tingin mielummin ihmisten seurasta, kuin hevoseni. Työtä kotitallissa on paljon enemmän, mutta siltikään en vaihtaisi päivääkään pois!
Hevoset ovat vaihdelleet minusta riippumattomista syistä ja nyt omistankin 28-vuotiaan shetlanninponitamman sekä 19-vuotiaan puoliveritamman.
- Blogi: Varsominen ummikon silmin - 14.8.2020
- Blogi: Miten kotitalli muutti elämäni? - 10.7.2020
- Blogi: Hevosen ostamisen ja omistamisen vaikeus - 4.6.2020
