Jos on vähääkään seurannut raviurheilua, on Vermon ravirata siinä tapauksessa tullut ainakin nimeltä tutuksi. Moni tietää senkin, että juuri Vermo on niin sanotusti maamme keskusravirata. Miksi juuri tämä ravirata on niin tunnettu hevosurheilua harrastavien parissa?
Esittelemme nyt tarkemmin Vermon raviradan historiaa sekä ennen kaikkea sen toimintaa nykypäivänä!
Noin 40 vuotta historiaa
Vermon raviradan historia on ehkäpä hieman yllättävä. Yleinen luulo tuntuu nimittäin olevan se, että Vermossa olisi järjestetty hevosraveja jo iät ja ajat. Todellisuudessa Vermon ravirata on perustettu vasta vuonna 1977, jolloin se levittäytyi Espoon Mäkkylässä sijaitsevalle vanhalle niitylle, noin parinkymmenen hehtaarin suuruiselle alueelle.
Hiukan yli 40 vuoden toiminta on toki hatunnoston arvoinen suoritus, kun ottaa huomioon, että Vermo on tässä ajassa noussut Suomen tärkeimmäksi ja tunnetuimmaksi hevosurheilutapahtumien järjestämispaikaksi. Vermo on todella aktiivinen rata, sillä siellä järjestetään vuoden aikana valtava määrä erilaisia tapahtumia ja kilpailuja. Suurkilpailujen joukkoon mahtuvat esimerkiksi lämminveristen SM-kilpailut, Erkki Rajakoski Memorial, Uudenmaan nopein, Helsinki-ajo sekä Suuri Suomalainen Derby. Kenties kaikkein tunnetuin näistä on kuitenkin Finlandia-ajo.
Vuosi 2019 on sikäli merkittävä Vermon kannalta, että tänä vuonna tullaan Vermossa järjestämään ensimmäistä kertaa EM-ravit. Tämä on Vermolle huikea meriitti ja se nostaa radan tunnettavuutta myös kansainvälisellä tasolla.
Finlandia-ajo
Kaikkein rahakkaimmat palkinnot odottavat voittajia jo legendaariseksi muodostuneessa Finlandia-ajossa. Vermossa tämä tapahtuma on järjestetty vuodesta 1980 alkaen ja se ajoittuu aina kevääseen vapun tuntumaan. Suuremman kiinnostuksen myötä Finlandia-ajo näytettiin myös pitkästä aikaa televisiolähetyksenä Ylellä.
Aiemmin kisassa järjestettiin lisäksi karsintalähdöt, mutta lähes parinkymmenen vuoden ajan Finlandia-ajo on käynnistetty suoraan loppukilpailuna. Finlandia-ajossa kisataan yhden mailin pituinen matka, josta nopeimmin selvinnyt kilpailija kuittaa itselleen huikean 110 000 euron voittosumman. Viime aikoina voittajat ovat olleet ruotsalaisia, kolme tuoreinta Finlandia-ajon voittajaa ovat ruotsalaiset Örjan Kihlström, Ulf Ohlsson ja Johan Untersteiner. Sinivalkoinen ohjastaja saapui maaliin ykkösenä viimeksi vuonna 2015, jolloin Bret Boko ohjastajanaan Ari Moilanen saavutti Finlanda-ajon ykkössijan saaden ravikansan hurmioon.
Vedonlyönti kiinnostaa monia
Vermon raviradan katsomo on perinteisesti täyttynyt jopa täyteen suurimpien tapahtumien yhteydessä, mutta yhä useammat seuraavat raviradalla järjestettäviä tapahtumia myös muualta käsin. Vedonlyönti on suosittua sekä paikan päällä että verkossa.
Juurikin SM-kisat, äsken mainittu Finlandia-ajo, Tähtisprintteri ja muutama muu tärkeä urheilukilpailu järjestetään Vermossa ja niistä lyödään ahkerasti vetoa netissäkin. Lähes jokainen urheiluvedonlyöntiä tarjoava sivusto, kuten suomalaisten suosima online casino nimeltä RedBet, sisältää myös vedonlyöntikohteita Vermossa järjestettäviin kisoihin liittyen.
Pääkaupunkiseudun ykkösrata
Vermon ravirata sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Koska pääkaupunkiseudulla ei ole muita yhtä laadukkaita ratoja, on Vermo noussut käytännössä myös Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun ykkösradaksi. Vermon ehdottomia etuja on sen sijainti, sillä se on riittävän lähellä Helsinkiä, mutta junayhteyksien päässä. Näin kauempaakin on helppo saapua paikalle seuraamaan erilaisia kilpailuja.
Vermon ravirata on pituudeltaan 1 000 metriä ja leveyttä sillä on noin 25 metriä. Radan yhteydessä olevaan katsomoon mahtuu kerralla 2 000 henkeä. Lisäksi katsomosta löytyy Ravilla-niminen ravintola sekä kahviloita ja baareja. Moni kuvailee Vermon puitteita erinomaisiksi ja ne täyttävätkin vaativammatkin standardit hyvin.
Lähde paikan päälle seuraamaan raveja
Vermossa järjestetään tapahtumaa useimmiten keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Vermon tapahtumakalenteri on paras keino selvittää, mitä radalla tapahtuu milloinkin.
Mikäli hevosurheilu kiinnostaa, kannattaa Vermoon lähteä ehdottomasti aistimaan käsinkosketeltavaa jännitystä ja aivan erityistä ilmapiiriä. Useimmiten käykin niin, että kun raveja on kerran käynyt katsomassa, tekee niitä mieli tulla seuraamaan uudestaankin!
Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä ER-tuen kanssa.
Kuvituskuvat: Pixabay, Alex Muurinen