Kuusipäiväinen Tulevaisuuden Toivot & Tähdet IV -tapahtuma sai huipennuksensa sunnuntaina 2.6., kun areenalla nähtiin Kyra Kyrklundin valmennusklinikka. Kyran silmän alla ratsastivat yksi kerrallaan Sara Lehtilä (6 v. tamma Buskbjerggaards Rigoletta), Ville Vaurio (8 v. ruuna Dublin), Siiri Kyrö (10 v. tamma Kyrö Märchen) sekä poniratsastaja Saara Hannula (10 v. ruuna Dacapo de l’Aube). Klinikka myytiin loppuun viikko ennen tapahtumaa ja sateisesta aamusta huolimatta katsomo oli täynnä iloista ja inspiroitunutta yleisöä.
Ennen klinikkaa ehdimme jutella Kyran kanssa hetken kouluratsastuksen tulevaisuuden näkymistä. Eläin- ja luonnonsuojelukeskustelun keskellä myös ratsastus on joutunut eettisen tarkastelun alle. – Huolestuttavinta on, saadaanko me vielä ratsastaa kymmenen vuoden päästä. Sitä olen sanonut jo pitkään. Minun mielestäni hevosia kohdellaan kuitenkin hirveän paljon paremmin tänä päivänä, kuin miten tehtiin aikoinaan. Meillä moni hevonen hoidetaan paremmin kuin miten me hoidamme itseämme, Kyra arvioi.
Etenkin kun kyse on kouluratsastuksesta, kääntyy keskustelu helposti kuolaimiin. Ratsastusta kuudella eri vuosikymmenellä nähnyt Kyra lähestyy aihetta mieluummin käyttäjän kuin välineen kautta: – Se (kuolain) on mielestäni vähän sama kuin haarukka ja veitsi. Laita ne apinan käteen ja ne ovat vaarallisia. Ja vain sen takia, että apina ei osaa käyttää niitä.
Back to basics – Perusasiat kuntoon! -teema palveli jokaista katsomossa istuvaa ratsastajaa. Muun muassa hyvää tuntumaa, täsmällistä pohkeen käyttöä, hevosen yksilöllisiä vahvuuksia ja jännittyneisyyden purkamista lähestyttiin helposti ymmärrettävin esimerkein. Vaikka areenalla nähtiin laadukkaita nuoria hevosia ja kansainvälisesti ansioituneita ratsastajia, Kyra tarjosi runsaasti kotiinviemisiä myös helpon tason harrasteratsastajalle: – Suurin osa ratsastajista ei varmasti edes haaveile, että he pystyisivät ratsastamaan GP:tä joskus tulevaisuudessa, mutta on tärkeää, että ihmiset näkevät johdonmukaisuuden helposta luokasta GP:hen. Silloin ymmärtää miksi perusasiat ovat niin tärkeitä, ja mitä ne perusasiat ovat. Jokainen sanoo, että täytyy harjoitella perusasioita, mutta mitä ne ovat ja minkä takia niitä tehdään.
Lauantain kansainvälisen kolmen tähden Grand Prix -luokan voittaja Ville Vaurio toi sunnuntain klinikkaan näyttävän nuoren kouluratsun, 8-vuotiaan hannoverruuna Dublinin. Vaurio on tehnyt osaomistamansa ruunan 4-vuotiaasta alkaen itse. Hevosta kuvaillessa sanat eivät tunnu riittävän. – Tuntuu, että siinä on ferrari, jonka kanssa voi ajaa kunnolla penkkaan tai sitten jos pysyy tiellä, voi mennä ihan hyvin. Olen onnellinen joka päivä kun voin ratsastaa sillä. Tuntuu kuin lentäisi joka päivä, Ville hymyilee.
Kyra haastoi Villeä ja Dublinia siirtymillä sekä askellajin sisällä että askellajista toiseen. Askeleen pituuteen ja nopeuteen tuli vaikuttaa ennen kaikkea istunnalla. Tehtävät johtivat luontevasti passageen ja piruetteihin. Kyra halusi nähdä takaa aktiivisen, mutta edestä helposti lyhyen ja jännittyneen Dublinin rennompana ja hieman avoimemmassa muodossa. 20 minuutin istuntakeskeisen työskentelyn jälkeen ero oli selvästi nähtävissä myös yleisöön.
Heti klinikan jälkeen starttasi kolmen tähden Grand Prix Freestyle to Music. Luokka päättyi ruotsalaisen Jacob Nörby Sörensenin voittoon reilulla 73 prosentilla. Ville Vaurion ja d’Artagnanin oli tyytyminen kuudenteen sijaan ja 67 prosentin tulokseen. – Vähän ristiriitaiset fiilikset. Jotenkin tuntui, että tänään olisi ollut avaimet käsissä ihan hyvään rundiin. Se oli oikein kevyt ja menevä, mutta tuli jotenkin jännittyneeksi. Tuli sellaisia virheitä mitä ei yleensä tule. Sitä kautta ohjelmasta tuli vähän sotkuinen, Ville kommentoi pian luokan jälkeen. – Mutta sitten taas eilen tuli voitto. Ajattelen varmaan parin päivän päästä, että mieluummin niin että kerran voittaa ja kerran ryssii, kuin että olisi mennyt vain tasapaksusti.
Täyspitkä artikkeli haastatteluineen julkaistaan Hevoslehti Riden syyskuun numerossa.
Teksti ja kuvat: Maisa Hyttinen