Artikkeli on julkaistu alun perin Hevoslehti Riden syysnrossa 2019.

Pararatsastus, joka tunnetaan myös erityisryhmien ratsastuksena ja vammaisratsastuksena, mahdollistaa hevos- ja ratsastusharrastuksen liikunta- ja näkörajoitteisille, sekä niille, joilla on erilaisia hahmottamisvaikeuksia.

Ratsastuslajina pararatsastus on kaikille samanlainen. Lajin opettamista ja käytössä olevia varusteita ja apuvälineitä voidaan mukauttaa ratsastajalle sopiviksi, jotta harrastaminen on turvallista ja ratsastajan on helppo edetä lajissa rajoitteistaan huolimatta. Käytettävät apuvälineet eivät saa estää ratsastajan putoamista satulasta ja apuvälineitä valitessa tulee huomioida myös hevosen hyvinvointi. Kilpailuissa käytettävien apuvälineiden tulee olla kansainvälisen ratsastajainliitto FEI:n hyväksymiä.

Ratsastuksen harrastaminen näkö- tai liikuntarajoitteisena Suomesta löytyy lähes 30 Suomen Ratsastajainliiton hyväksymää ratsastuskoulua, joissa järjestetään pararatsastajille kohdistettua hevostoimintaa. Myös normaaleilla ratsastustunneilla käyminen on mahdollista sairauden tai vamman niin salliessa.

Pararatsastustoimintaa järjestettäessä on erityisen tärkeää, että tallin tilat ovat esteettömiä, jotta talliympäristössä liikkuminen on vaivatonta myös pyörätuolissa olevalle henkilölle. Tallissa tulee olla selkeitä opasteita siitä, kuinka tallilla toimitaan. Esteetön talliympäristö ei ole tärkeää vain pararatsastajien takia, vaan myös ensimmäistä kertaa tallilla käyville. Pararatsastuksen lisäksi monet tallit tarjoavat myös sosiaalipedagogista hevostoimintaa, jossa painotetaan hevosen ja ihmisen vuorovaikutusta.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan keskeinen opetus on hevosen suvaitsevaisuus. Ihmisen vammasta, sairaudesta, liikuntarajoitteista ja ulkonäöstä huolimatta hevonen ei arvostele ketään. Suomessa järjestetään myös pararatsastajille soveltuvia leirejä, kuten hevossimulaattorileirejä ja Special Olympics -leirejä.

Tiesitkö?

● I-ryhmä on käyntiluokka.
● II-ryhmässä on mukana myös ravia.
● III-ryhmä on raviluokka.
● IV-ryhmä on helpompi laukkaluokka.
● V-ryhmä on haastavampi laukkaluokka.

Pararatsastajat luokitellaan viiteen tasoryhmään

Pararatsastajat luokitellaan tasoryhmiin vammojen ja sairauksien perusteella. Tasoryhmiä on yhteensä viisi, joista ratsastaja voi kuulua vain yhteen. Ryhmien haastavuus porrastuu niin, että viidennessä ryhmässä ratsastajalla on vammoja yhdessä tai useammassa raajassa. Viidennessä ryhmässä ratsastajalla voi olla myös IBSA B2-tason näkövamma. Viidennen ryhmän ratsastajat suorittavat tehtäviä kaikissa askellajeissa ja kilpailuluokkiin kuuluu myös haastavia tehtäviä.

Neljänteen ryhmään kuuluvalla ratsastajalla voi olla esimerkiksi kehitysvamma, mutta ei muita fyysisiä vammoja. Myös neljännen ryhmän ratsastajat suorittavat tehtäviä laukassa, mutta ne ovat viidennen ryhmän tehtäviä helpompia. Ensimmäisessä ryhmässä ratsastajalla on vaikea liikuntavamma, joka kohdistuu kaikkiin raajoihin sekä keskivartaloon. He suorittavat tehtäviä vain käynnissä.

Ratsastajien luokittelu on tärkeää, jotta kaikkien ratsastajien on helppoa kehittyä ja edetä omassa ryhmässään. Kaikkia vammoja ja sairauksia ei voida kuitenkaan luokitella, sillä niiden aiheuttamaa toimintakyvyn alenemista ei pystytä mittaamaan. Tällaisia sairauksia ja vammoja on esimerkiksi krooniset sairaudet, epilepsia ja sydän- sekä verensokeritaudit.

Ratsastajan luokittelun tekee fysioterapeutin tai lääkärin pohjakoulutuksen suorittanut henkilö. Luokittelua varten ratsastaja tarvitsee mukaansa todistukset diagnoosista ja siitä, miten toimintakyvyn alenema on todettu. Virallinen luokittelu on pakollinen 2-tasosta eteenpäin, eli pararatsastusta voi harrastaa ja kilpailla 1-tasolla myös ilman luokittelua.

Luokittelussa ratsastajaa haastatellaan ja toimintakykyä arvioidaan erilaisten tutkimusten avulla. Varsinaisia ratsastustaitoja ei oteta huomioon. – Luokittelussa on ensin liikeratajuttuja, eli niin sanotulla “hierontapöydällä” katsotaan käsien ja jalkojen eri asentoja. Lopuksi voidaan katsoa liikkeitä hevosen selässä niissä askellajeissa, joita pystyy ratsastamaan, selittää 1-tasolla pararatsastuksessa kilpaileva Nina “Ninnu” Leppänen.

Kehitysvammainen ratsastaja tarvitsee luokitteluun mukaansa lääkärin tai psykologin lausunnon, Kelan lausunnon ja kunnan palvelusuunnitelman vammaispalvelusta tai erityishuolto-ohjelmasta. Kehitysvammainen ratsastaja voi kilpailla Suomessa IV-ryhmässä. Näkövammaiset tarvitsevat luokitteluun silmälääkärin todistuksen.

Pararatsastuskilpailut

Pararatsastuksessa voi kilpailla tällä hetkellä vain kouluratsastuksessa. Jokaisella viidellä ryhmällä (I-V) on omat kouluratsastusohjelmansa. 1-tasolla kilpailuissa voidaan käyttää myös normaaleja kouluratsastusohjelmia.

Useimmiten näkövammaisilla on oma verryttelyalueensa, joskin joissain kilpailuissa myös näkövammaiset verryttelevät samalla alueella kuin muutkin pararatsastajat. Näkövammaisen tunnistaa keltaisista hihamerkeistä. Pararatsastuksessa näkövammaisella ratsastajalla saa olla radalla avustaja, joka kertoo, minkä kirjaimen kohdalla ratsukko on. Mikäli ratsastajalla ei ole näkövammaa, hän voi kuitenkin anoa lupaa avustajaan.

1-tasolla järjestetään normaalien pararatsastuskilpailujen lisäksi lainahevoskilpailuja. Lainahevoskilpailuissa verryttelyaika on 20 minuuttia yhtä ratsastajaa kohden. Mikäli ratsastaja ei ole ratsastanut hevosella ennen kilpailuja, ratsukko saa verrytellä 30 minuutin ajan.

Normaaleissa pararatsastuskilpailuissa I-III -ryhmään kuuluvaa hevosta voi verrytellä ratsastajan lisäksi valmentaja maksimissaan 30 minuutin ajan, johon sisältyy alku- sekä loppuverryttely. Valmentajan sijaan hevosta voi verrytellä myös joku toinen ratsastajan nimeämä henkilö. Kilpailijan täytyy olla hevosensa selässä 15 minuuttia ennen arvioitua suoritusaikaa. IV- ja V-ryhmissä sekä Special Olympics kilpailuissa ratsastajat verryttelevät hevosensa itse.

Palkintojenjakoon mennään jalkaisin. Voittajan hevonen voi olla palkintojenjaossa mukana käsihevosena.

Pararatsastuksesta lyhyesti:

● Pararatsastus on FEI:n hyväksymä ratsastuslaji, joka tarjoaa mahdollisuuden
harrastaa ja kilpailla ratsastuksessa myös sairauksista ja vammoista huolimatta.
● Käytössä olevia varusteita ja apuvälineitä voidaan mukauttaa ratsastajalle sopiviksi,
jotta harrastaminen on turvallista ja ratsastajan on helppo edetä lajissa rajoitteistaan
huolimatta.
● 1-tasolla järjestetään lainahevoskilpailuja, joihin kilpailija osallistuu itselleen vieraalla
hevosella.
● Ratsastajan virallinen luokittelu on pakollista 2-tasolta eteenpäin.
● 3-4 -tasolla kilpaillessa ennen suoritusta tapahtuvaa verryttelyä seuraa “stewardi”, eli
lisenssin suorittanut toimihenkilö. Steward valvoo kilpailusääntöjen noudattamista ja
hevosten kohtelua.

Miten pararatsastus ja ratsastusterapia eroavat toisistaan?

Ratsastusterapia hyväksyttiin vuoden 2019 alussa yhdeksi terapiamuodoksia Kelan tarjoamaan kuntoutukseen. Sen sijaan pararatsastus on vammaisurheilulaji. Ratsastusterapia on kuntoutustoimintaa, jonka avulla pyritään edistämään vammaisen tai sairaan henkilön sosiaalista toimintakykyä, omatoimista suorittamista tai työssäkäyvän henkilön työkykyä tai työhön palaamista. Ratsastusterapiasta on apua myös muistihäiriöihin, sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmiin ja masennukseen.

On tiedetty jo vuosia, että hevonen edesauttaa parantumista ja ratsastamisella sekä hevosten kanssa toimimisella on parantava vaikutus. Pararatsastuksessa hevosharrastus on ohjattua ja valvottua. Ratsastusterapiaa varten järjestetään erikseen terapiatunteja. Hevosen liikkeellä ja lämmöllä on ihmiseen rentouttava vaikutus ja eläimenä hevonen on herkkä aistimaan tunteita. Hevonen haluaa luontaisesti kommunikoida ihmisen kanssa, hakea kontaktia ja kiinnittää ihmisen huomion. Hevosen seurassa oleminen on siis terapeuttista, harrasti ja kilpaili hevosten kanssa miten tahansa.

Ratsastusterapia auttaa Janinaa toipumaan kahden aivoverenvuodon aiheuttamasta aivovammasta

– Aloitin ratsastusterapian neurologini suosituksesta. Kävin ensin normaalissa fysioterapiassa, mutta se ei ollut yhtään mieleistä ja ahdistuin siitä vaan lisää, Janina Tiihonen muistelee. Tiihonen osti oman hevosen, 8-vuotiaan suomenhevosruuna Poitsun. Poitsun ostamisen jälkeen Tiihonen aloitti ratsastusterapian ja hyödynsi terapiatunneilla oppimaansa hevosensa kanssa.

Aivoverenvuodon aiheuttamana Tiihosen kehon oikea puoli oli osittain halvaantunut, joka vaikutti hänen kätensä ja jalkansa lihasvoimaan. Tiihonen kaatuili, eikä pystynyt pitämään esineitä kädessään. Jaksamisessa ja kehon oikean puolen voimissa tapahtui iso muutos Poitsun ja ratsastusterapian myötä. Tiihosen tasapaino parani, hän pystyi kävelemään normaalisti ja pystyy nykyään jopa juoksemaan.

– Fyysisten voimien parantumisen lisäksi hevonen on ollut henkisesti varmasti tärkein voima, joka antaa voimaa jaksamiseen, Tiihonen kertoo. – Ratsastusterapia voi auttaa kaikkia, kenellä on kehossa heikkouksia, tasapaino-ongelmia tai sairauksia. Se vahvistaa kehonhallintaa ja parantaa mielialaa. Kaikki kenellä on terapiaa vaativa sairaus tai vamma, johon on suositeltu fysioterapiaa, voisi kokeilla myös ratsastusterapiaa, Tiihonen sanoo ja jatkaa: – Ratsastusterapia on ihan mahtava tapa kuntoutua. Tosin terapiaan ei pääse Kelan tai vakuutusyhtiön maksamana, ellei ole lääkärin lähetettä ja suositusta, eli kuka tahansa ei pysty valitsemaan ratsastusterapiaa terapiamuodoksi.

Ratsastusterapia ei ole kuitenkaan ainoa muoto, jolla voi kuntouttaa sairauksia tai vammoja. – Ratsastusterapiaa vastaavia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi istuntatunnit, joihin pystyy ottamaan osaa myös ilman lääkärin lähetettä tai suositusta, Tiihonen muistuttaa.

Teksti: Eveliina Piispanen, kuvat: Melinda Laakkonen