Petra Heikkinen on esteratsastuksen Suomen mestari

Petra Heikkinen on esteratsastuksen Suomen mestari

Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut on saatu päätökseen Hevosopistolla Ypäjällä. Kilpailuissa oli jännitystä ilmassa, kun johtopaikalla ollut Petra Heikkinen putosi viimeisen osakilpailun ensimmäisellä kierroksella toiseksi Janna Jensenin taakse. Nuorissa johtopaikkansa piti loppuun asti Pipsa Koski. Junioreiden EM- ja PM-kultamitalisti Jone Illi on nyt myös Suomen mestari.

Esteratsastuksen uusi Suomen mestari on joensuulainen Petra Heikkinen Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajista 10-vuotiaalla ratsullaan Hurbyllä. Ratsukko oli johdossa kilpailun kaksi ensimmäistä osakilpailua, mutta menetti johtoasemansa hetkeksi finaalin ensimmäisellä kierroksella. – Takaa-ajoasemasta oli helpompi lähteä toiselle kierrokselle, kun tiesi, että pitää tehdä vain nolla rata, hän sanoo.

Ratsastaja kertoo, että SM-voitto oli hänelle kauden tavoitteena. Nyt se saavutettu. Ratsastaja on kerännyt menestystä aiemmin muun muassa Grand Prix -voitolla, mutta SM-kultaa on tullut vain kerran aikaisemmin nuorissa vuonna 2009. Turussa monia vuosia asunut Heikkinen pitää nykyään omaa tallia Kirkkonummella miehensä Jarmo Heikkisen kanssa.

Hattel Horsen Korpilahdelta kotoisin oleva Susanna Granroth sai hopeisen mitalin kaulaansa hevosellaan L’Espoir van Dorperheide. Granrothilla ei ollut suuria odotuksia, sillä hän jätti ykköshevosensa pois kilpailusta. – Ei ollut niin suuria paineita. Tuntuu erittäin hyvältä, kun nousin tälle sijalle ensimmäisen kierroksen pienestä veteen astumisesta huolimatta, hän kommentoi.

Finaalissa pronssimitalille nousi viime vuoden Suomen mestari, kisakonkari Sanna Backlund hevosella Jumper. Janakkalasta alun perin kotoisin oleva Backlund valmentaa nuorten ja junioreiden maajoukkuetta ja pitää talliaan Hattel Horsea Tervakoskella. – Olen todella ylpeä hevosestani, joka oli kolmas vaihtoehto kilpailuun. Se on vasta 8-vuotias ja suoriutui tehtävistä näin hyvin. Olen todella iloinen, Backlund sanoo.

Anni-Hjerpe-Jone-Illi-ja-Nella-Mayra-kuva-Heidi-Lammi

Nuorissa kultamitalin vei Pipsa Koski ja junioreissa Jone Illi

Nuorissa ratsastajissa kultamitalin voitti täysin virheettömillä radoilla Pipsa Koski hevosella Iprimero. Hänen taktiikkansa kilpailussa oli yrittää parhaansa ja lähteä joka päivä uudelle radalle ilman turhia suorituspaineita. – Ajattelin, että käy mitä käy, ja nyt kävi näin. Voitto tuntuu tosi hyvältä, enkä ole ihan tajunnut koko asiaa, Koski kertoo. Iprimero on ollut Koskella puolitoista vuotta, ja ratsastajan mukaan kehitystä on tullut koko ajan. – Hevonen on todella varovainen, mutta sen kanssa on kiva suorittaa.

Aura Vasama sai hopeaa ratsullaan Fayot, joka oli alun perin hänen kakkosratsunsa. Antonia Virtanen ja Cavalino saivat nimiinsä pronssimitalin. – Kilpailut alkoivat vähän vaikeasti, mutta paransimme suoritusta koko ajan ja tsemppasimme loppuun asti, Vasama sanoo.

Junioreiden jännittävässä finaalissa sijoitukset pysyivät samoina kaikissa osakilpailuissa. Jone Illille ja Eolita L:lle kultaa, Anni Hjerpelle ja Callboylle hopeaa sekä pronssia Nella Mäytälle ja Janina van het Goteringenveldille.

Kultamitalisti Jone Illi on voittanut tänä vuonna niin junioreiden Euroopan mestaruuden kuin Pohjoismaiden mestaruudenkin. Voittoratsu merkitsee Illille paljon. Ratsukko on työskennelleet yhdessä jo neljä vuotta, ja Illi kertoo heidän kasvaneen noiden vuosien aikana yhteen. – Luotamme toisiimme ja ymmärrämme toisiamme, Elsa [Eolita L] on luottoratsuni ja tulee aina olemaan, hän sanoo.

Illillä on ollut rankka kilpailukesä ja hän vinkkaa, että vireyden saa pidettyä yllä ottamalla päiväunet aina ennen starttia. Myös hopeamitalisti Hjerpelle menestys merkitsee paljon, sillä mitali on hänelle ensimmäinen junioreissa. – Olemme tehneet paljon töitä, ja on kiva, että se palkitaan nyt, hän kommentoi.

 

Kuvat: Heidi Lammi / SRL

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *