Vaihtelua perinteiseen raviurheiluun

Vaihtelua perinteiseen raviurheiluun

Ravipelaaminen on ollut osana suomalaisten pelaamiskulttuuria jo yli sadan vuoden ajan. Nykyään ravipelaaminen tapahtuu yhä enemmän netissä ja on lisääntynyt myös muidenkin, kuin miesten keskuudessa. Mutta jos ravipelaamiseen kaipaa vaihtelua, on olemassa myös muita vaihtoehtoja, joista saa samanlaista intoa.

Ennen ravit olivat varsinkin miesten yhteinen harrastus. Raveissa tapasi tuttuja ja näin pääsi sosialisoitumaan sekä mittelöimään siitä, kuka oli seudun kovin ravimies. Nykyään moni huippuvalmentaja ja ravihevosen omistaja on kuitenkin nainen, joten jakauma harrastajien välillä on kasvanut.

Miksi ravit kiinnostaa?

Kuten raviharrastajat tietävät, on ravien keskiössä aina veikkaus siitä, kuka voittaa. Kilpailuissa on yleensä 9-13 lähtöä ja jokaisessa niistä kilpaillaan sekä voitoista, että rahapalkinnoista. Jaettavat palkinnot löytyvät helposti aina kunkin lähdön tietojen alapuolelta, joten raveja on helppo seurata. Samalla sarjamäärityksestä voi katsoa, millaiset hevoset lähtöä ovat kulloinkin tekemässä.

Nuo sarjamääritykset määräytyvät yleensä hevosten aiempien voittojen perusteella. Jokaisella pelaajalla on yleensä oma suosikkinsa, mutta uusikin pelaaja saa osviitaa sarjamäärityksistä, mitkä hevoset ovat menestyneet parhaiten. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja myös uusia pelejä on joskus mukava kokeilla vanhan ja totutun sijasta. Pelivalikoima myös vaihtelee sivustojen välillä, mutta suomalaisia on tarjolla laaja valikoima. Hyviä vaihtoehtoja voi katsastaa vaikkapa osoitteessa Turvallisetkasinot.com.

horse-5116877_1280-1-1024x682

Jokaisella omat lajimieltymyksensä

Perinteisen raviurheilun ohella on myös monté-lähtöjä, eli raviratsastusta. Tässä lajissa hevoset kilpailevat edelleen ravissa, mutta kärryjen sijasta ohjastaja on satulassa. Monté on kotoisin Ranskasta, jossa ensimmäiset lähdöt kilpailtiin vuonna 1836 hotellivieraiden viihdyttämiseksi. 1940-luvulle asti monté oli kärrylähtöjä suositumpi ja edelleen puolet ravien lähdöistä on montéa. Suomessa ensimmäinen lähti oli vuonna 1979 Vermossa ja siitä asti monté on ollut osa suomalaista raviurheilua. Montélähtöjä kisataan Pohjoismaissa, Belgiassa, Saksassa, Italiassa ja USA:ssa.

Monté vaatii fyysistä kuntoa niin ohjastajalta kuin hevoseltakin. Istunta on saman tyyppinen kuin laukkakilpailuissa, jossa kuski istuu kevyessä istunnassa. Tyylin kehitti belgialainen Philippe Masschaele. Kevyessä istunnassa hevosen selkä vapautetaan liikkumaan vapaasti ja kuskin asento vähentää ilmanvastusta. Istunta helpottaa hevosta, mutta on raskas ohjastajalle. 

Raviurheilun ohella laukkakilpailut ovat iso osa hevosurheilun vedonlyöntiä. Laukkakisat ovat suositumpia Pohjois-Amerikassa, Kanadassa ja Britanniassa, mutta myös Euroopassa. Jos raveissa pyörii suuret rahat, niin myös laukkapuolella. Lajilla ei ole omaa järjestöä, joten säännöt varioivat. Yhteisiä kansainvälisiä sääntöjä ei ole laadittu. Rahaa liikkuu niin palkintoina kuin vedonlyönnissäkin ja kalleimpien kilpahevoset hintalappu voi olla miljoonia euroja. 

Laukkaurheilu vaatii fysiikkaa

Kuten aiemmin mainittiin, laukkaurheilussakin ratsastaja, eli jockey, istuu satulassa kevyessä istunnassa jalustimien varassa. Hevosen kilpailussa kannettavan painon säätely on tärkeä osa laukkakilpailuja, sillä paino vaikuttaa kilpanopeuteen. Hevosilla on oltava vähimmäispaino ja tarvittaessa satulan taskuihin lisätään painoja. Parhaimmat jockeyt ovat pienikokoisia ja painavat hyvin vähän. Heillä pituus vaihtelee 147 cm ja 170 cm välillä ja paino 50 kilon tienoilla. Koostaan huolimatta kuskien on silti kyettävä kontrolloimaan yli 500 kiloista hevosta, joka parhaimmillaan menee 60 km tuntivauhtia. Tasoituslähdöissä, eli niin sanotuissa handicap-luokissa, painojen määrääminen voi perustua hevosen ikään tai aikaisempaan kilpailumenestykseen.

On luonnollista, että kaikilla on omat pelimieltymyksensä. Jos kuitenkin pidät raviurheilusta, ovat ravi- ja montélähdöt loistava rentoutumiskeino. Raviurheilun, laukkakilpailuiden tai bingon pelaaminen kuitenkin omaksi ilokseen voi olla hyvin antelias ja mukava harrastus. Kivaa on, että kertoimet ovat myös kaikkien pelaajien puolella. Kannattaa siis kokeilla omaa onneaan – kaikilla on mahdollisuus voittaa.

 

Kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Toimitus