Ratsastuksen Pohjola-sarjat käynnistyvät toukokuussa – estefinaalit kilpaillaan Helsinki Horse Show’ssa!

Ratsastuksen Pohjola-sarjat käynnistyvät toukokuussa – estefinaalit kilpaillaan Helsinki Horse Show’ssa!

Toista kertaa järjestettävät kansalliset este- ja kouluratsastuksen sarjakilpailut ovat kaikille ratsastajille, jotka haluavat kilpailla ja kehittyä. Pohjola Vakuutuksen tukemissa sarjakilpailuissa edetään laajalta pohjalta ja eri tasoilta kohti menestystä. Suurta suosiota ensimmäisenä vuonna saaneiden sarjojen osakilpailut järjestetään maamme parhaissa kilpailupaikoissa ja olosuhteissa. Estefinaalien parhaat pääsevät näyttämään taitojaan Helsinki International Horse Show’ssa.

Pohjola Tour ja Pohjola Grand Prix -sarjojen tavoitteena on tarjota kaikille kansallisen tason ratsukoille mahdollisuus kilpailla parhaissa puitteissa, parhaita vastaan. Aina Vaativa B:stä Grand Prix küriin ja 115 cm esteradoilta 145 cm tasolle asti. Osakilpailuissa tullaan näkemään koko ikäryhmiemme kirjo, suomenhevosista ja poneista maamme kärkipareihin. Nuoret ja amatöörit saavat suoraan mallia ja oppia maamme parhailta.

Yleisölle uutta vetovoimaa

Pohjola-sarjojen kilpailuissa myös yleisö ja yhteistyökumppanit pääsevät nauttimaan uudesta sisällöstä, ilmeestä ja lajien vetovoimasta. Kilpailupaikoilla voi tutustua hevosurheiluun, varustekauppiaisiin, nauttia virvokkeita ja ruokaa ja tavata tuttuja taas pitkästä aikaa!

Pohjola-sarjat ovat myös erinomainen näyteikkuna maamme kilpahevoskannasta ja hevoskasvatuksen helmistä. Niin puoliveristen kuin suomenhevostenkin suhteen. Mukana ovat myös hurmaavat ja taitavat suomenhevoset.

Anu-Sironen-San-Quelle-Pohjola-Tour-Finaalit-2021-kuva-SRL-Hanna-Heinonen-3

Sarjat käynnistyvät Hyvinkäältä – oletko valmis

Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjassa kausi alkaa 20.-22.5. Stable Novassa Hyvinkäällä. Hevosopistolla Ypäjällä kilpaillaan 17.-19.6. näyttävästi sekä este- että kouluratsastuksen osakilpailut. Kolmas osakilpailu on 26.–28.8. Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä.

Semifinaali hypätään Ypäjä Horse Show´ssa hallissa 16.-18.9., jonka jälkeen parhaat jatkavat Helsinki International Horse Show´hun 19.-23. lokakuuta. Pohjola Grand Prix´n kolme parasta pääsevät Ypäjän semifinaalista suoraan osallistumaan Helsinki Horse Show´n kansainvälisiin luokkiin. Sijoille 4.-10. sijoittuneet ratsukot pääsevät mukaan Horse Show´n Pohjola Gold Grand Prix´hin.

Uusi Pohjola Gold Grand Prix Top 10 finaali kilpaillaan Helsinki Horse Show’n päätöspäivänä sunnuntaina heti maailmancupin osakilpailun, Longines FEI World Cupin, jälkeen. Karsintaluokat Top 10 -finaaliin ovat perjantaina ja lauantaina.

Pohjola Grand Prix -sarjan muiden tasojen finaaliin pääsevät sarjojen 30 parasta ratsukkoa. Finaalit käydään kahden osakilpailun ja Top 10 finaalin muodossa Jäähallissa. Sarjan kymmenen parasta suomenhevosta pääsee mukaan lauantai-iltana 110 cm korkeudella hypättävään Pohjola Suomenhevosten Grand Prix Top 10 Finaaliin.

Pohjola Grand Prix -sarjassa 2022 on viisi sarjaa. Pääsarja on 145-tasolla hypättävä Pohjola Grand Prix. Muut sarjat ovat Pohjola Silver Grand Prix (135 cm), Pohjola Bronze Grand Prix (125 cm) ja Pohjola Small Grand Prix (115 cm). Suomenhevosille avoin Pohjola Finnhorse Grand Prix hypätään tänä vuonna 100 cm korkeudella.

Kouluratsastuksessa kilpaillaan neljä osakilpailua ja finaali

Kouluratsastuksen Pohjola Tourissa on neljä osakilpailua ja finaali kilpaillaan lokakuussa Ypäjällä. Sarja alkaa DTT Spring Dressage at Stable Nova -kilpailulla 28.-29.5. Hyvinkäällä. Hevosopistolla Ypäjällä kilpaillaan 17.-19.6. näyttävästi sekä koulu- että esteratsastuksen osakilpailut. Perinteikäs Laakson ratsastusstadion kokoaa kouluratsastajien parhaimmiston 30.-31.7.  Helsinkiin. Viimeinen osakilpailu on 6.–7.8. WHD Gårdissa, Woikoskella. Ypäjän Hevosopiston finaaliin pääsee jokaisen sarjan viisi parasta ratsukkoa.

Pohjola Tourissa on neljä sarjaa, Pohjola Grand Tour Intermediaire A-II tasolla, Pohjola Small Tour PSG ja Intermediare I-tasolla, Pohjola Rising Star Tour Vaativa B-tasolla ja Pohjola Finnhorse Tour Helppo A-tasolla. Finaaleissa ratsastetaan jokaisen tason Kür musiikilla.

Kuvituskuva: Heidi Lammi, Hanna Heinonen / SRL

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *