Seuraavina päivinä, he harjoittelivat Midaksen kanssa ahkerasti. Hillan flunssa oli helpottanut jo sen verran, että hän kykeni seuraamaan Joonaksen ja Sirun harjoituksia katsomosta käsin, mutta hän oli hautautunut ainakin kolmen viltin alle, varmistaakseen, ettei vain vilustuisi pahemmin uudelleen. Koska oli sunnuntaipäivä, joku yksityisten hevosten omistajista saattoi hyvinkin tulla ratsastamaan maneesiin kesken kaiken yllättäen, joten Hilla toimitti katsomossa myös vakoojan virkaa. Katsomon ikkunasta oli suora näköyhteys talliin johtavalle tielle, mistä ratsukot saapuivat maneesiin, näin Hilla ehtisi hyvissä ajoin varoittaa Sirua, jos joku yrittäisi tulla häiritsemään heitä.
Midas ja Siru olivat tehneet edellisillä kerroilla yhdessä muutamia maastakäsittelyharjoituksia ja tutustuneet toisiinsa jälleen enemmän. Joonas ohjasi edelleen Sirua, mutta kykeni jättäytymään yhä enemmän ja enemmän taka-alalle ja antaa Sirulle enemmän tilaa lukea tilannetta ja Midasta ihan itse. Midas antoi Sirun nojata itseään vasten ja kietoa kädet kaulan ympärille. Se antoi myös Sirun tutkia sen jalkoja ja nostella kavioita.
Joonas oli Sirun edistymisestä niin mielissään, että hän päätti nostaa panokset kerta heitolla korkeammalle.
-”Te olette niin rentoja yhdessä, että uskon sinun voivan nyt ratsastaa sillä.” hän sanoi.
-”Todellako?” Siru kysyi ja huomasi jännittyvänsä. Hän oli nähnyt kuinka hurja Midas saattoi olla ja ajatuskin sen selässä olosta sellaisella hetkellä, tuntui äärimmäisen pelottavalta.
-”Kyllä minä uskon. Mutta sinun on myös itse uskottava siihen.”
-”Minäkin uskon.” Sanoi Hillan vaimea ääni vilttikasan alta.
-”Uskon, että te olette siihen valmiita.” Joonas vakuutti. ”Mutta sinun on muistettava, että kun sinä kiipeät sen selkään, sinä olet pedon paikalla. Luottamus on nyt ensiarvoisen tärkeää.”
-”Mitä tarkoitat pedolla?” Siru kysyi ihmeissään.
-”Kun peto hyökkää hevosen kimppuun, se yrittää päästä sen selkään, koska hevosen hampaat ja kaviot eivät yletä sinne. Silloin hevonen on haavoittuvimmillaan, sillä sen ainoat keinot puolustautua menettävät merkityksensä ja peto saa saaliistaan yliotteen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että hevonen luottaa ihmiseen, ennen kuin tämä yrittää kiivetä sen selkään.” Joonas sanoi.
-”Mutta luottaako Midas minuun…?” Siru kysyi ja tunsi ahdistuksen kasvavan.
Uskaltaisiko hän?
-”Jos sinä luotat siihen, se luottaa sinuun. Sen on lähdettävä sinusta itsestäsi, jotta se voi turvautua sinun tunteeseesi, muistatko?”
Siru nyökkäsi, mutta epäröi.
Midaskin havahtui tyyneydestään ja alkoi viestiä hermostuneisuutta.
-”Mitä sinä pelkäät eniten nyt?” Joonas kysyi.
-”En tiedä, epäonnistumista varmaan… tai että minun käy hullusti.”
-”Voithan aina muuttaa sen takaisin keppihevoseksi jos tilanne alkaa muuttua hallitsemattomaksi.” Hilla sai sanottua.
-”Niin ja sitä ennen voit taas kääntyä mieleesi ja rauhoittaa tilanteen. Sinä osaat sen jo hyvin maastakäsin, joten miksi et osaisi hevosen selässä?” Joonas vahvisti.
-”Ehkä niin…” Siru sanoi.
Asia kuulosti niin helpolta, kun joku muu sen sanoi, mutta sanojen toteuttaminen oli aina asia erikseen.
-”Sinä hallitset taikaa, olemmehan jo nähneet sen. Ja Sinä kykenet hallitsemaan mieltäsi.” Joonas jatkoi kannustamistaan pehmeästi.
Siru silitteli hetken Midaksen kaulaa ja sai hevosen rentoutumaan hiljalleen. Mitä hän menettäisi? On totta, että muodonmuutoksen taikaa hän kykeni käyttämään jo täysin hallitusti, vaikka häntä pelottaisi kuinka paljon, joten jos tilanne riistäytyisi käsistä, hän voisi aina muuttaa Midaksen takaisin keppihevoseksi.
Joten miksikäs ei? Mitään kovin vakavaa ei voisi sattua, hän mietti ja kääntyi Joonakseen päin.
-”Hyvä on, kokeillaan.”
-”Hienoa.” Joonas sanoi ja hymyili leveästi. ”Tuo se nyt lähelle katsomon laitaa ja kiipeä siitä sen selkään.”
-”Ihan ilman mitään varusteitako?” Siru kysyi kummissaan.
-”Midas on taikahevonen, en usko, että se arvostaisi niitä. Jos kyseessä olisi tavanomainen hevonen, olisimme tehneet alusta asti monta asiaa toisin.” Joonas vastasi kärsivällisesti.
Siru tyytyi Joonaksen vastaukseen ja kävelytti Midaksen katsomon laidalle. Siru kääntyi hetkeksi mielensä sopukoihin ja tarkasteli tuntemuksiaan. Kyllä, häntä jännitti, mutta samalla hänellä oli jotenkin luottavainen olo. Näin tämän tulisi mennä, hän ajatteli ja avasi silmänsä. Midas seisoi aivan laidan vieressä ja tuntui odottavan Sirun seuraavaa liikettä.
-”Nyt minä tulen sinun selkääsi.” Siru kuiskasi rauhallisesti ja kiipesi laidalle seisomaan. Midas nosti hieman päätään, käänsi korvansa sivuille, mutta ei jännittynyt sen enempää yllättävissä korkeuksissa seisovasta Sirusta. Siru hengitti syvään ja lähti hitaasti hivuttautumaan Midaksen selkään.
Ensin hieman harjasta kiinni, toinen jalka hitaasti, hyvin hitaasti liu´utetaan selän yli…
Midas säpsähti, mutta pysyi paikoillaan, kunnes Siru oli kuin olikin sen selässä.
Siru tunsi, kuinka jännittynyt hevonen oli. Sen selkälihakset olivat kivikovat, eikä hän uskaltanut edes hengittää, ettei mikään, edes pieni liikahdus, provosoisi hevosta pakenemaan.
Siru vilkaisi varovasti katsomossa olevaa Hillaa ja Joonasta, jotka kumpikin katsoivat heitä henkeään pidätellen.
Hän luki Joonaksen huulilta sanat.
-”Rentoudu.”
Niinpä Siru sulki jälleen silmänsä ja katosi mielensä sisälle. Niin yllättävää kuin se olikaan, hän solahti sinne kuin käskystä. Siru vaipui transsin kaltaiseen tilaan, missä oli rauhallista ja hyvä olla. Jännityksen kahleet sulivat pois, ja hän tunsi pehmeää liikehdintää, miten lämmintä ja mukavaa, ei lainkaan pelottavaa.
Liikehdintä kiihtyi ja Siru havahtui siihen, että Midas ravata jolkotteli verkkaisesti maneesia ympäri, turpa lähes maahan painettuna. Midaksen selkä tuntui pehmeältä ja hyvältä istua. Sen liikkeet tuntuivat tasaisen keinuvilta, mutta silti Siru hämmästyi sitä, kuinka oli kyennyt istumaan liikkuvan hevosen selässä silmät kiinni omiin maailmoihinsa uppoutuneena, putoamatta! Hän kääntyi katsomaan Hillaa ja Joonasta, jotka kumpikin katsoivat häntä haltioituneina. Hilla oli noussut seisomaan ja pudottanut vilttinsä lattialle, niin vaikuttunut hän oli. Joonas katsoi suoraan häntä silmiin ja pudisti päätään suu virneessä.
-”On tämä uskomatonta.” Hän tokaisi ja tarttui Hillaa kädestä. ”Näitkö sinä tuon? Näitkö todella?”
Hilla nyökytti päätään ja alkoi taputtaa käsiään.
-”En ole ikinä nähnyt vastaavaa! Anteeksi veljeni, mutta tuo mitä äsken näimme, peittosi sinun temppusi mennen tullen. Tuo oli varmasti taikuutta!”
Siru pysäytti Midaksen katsomon eteen pelkän mielensä voimalla ja katsoi yleisöään ylpeänä.
-”En ymmärrä miten pysyin siihen! Me ravasimme, vaikka minulla oli silmät kiinni.” Hän sanoi innoissaan.
-”Vai että ravasitte?” Joonas sanoi edelleen suu leveässä hymyssä. ”Sinä et tainnut huomata, mutta sinä myös laukkasit sillä monta kierrosta maneesia ympäri.”
Siru katsoi Joonasta epäuskoisena ja vilkaisi sitten Hillaa kuullakseen Joonaksen juksuttavan häntä.
-”Te todella laukkasitte. Kun menit Midaksen selkään, pelkäsin sen lähtevän kuin tykin suusta, niin jännittynyt se oli, mutta kun suljit silmäsi, menitte molemmat johonkin mystiseen olotilaan ja sitten tapahtui kummia. Minä otin sen videolle! Katso itse!” Hilla hihkui.
Siru hypähti Midaksen selästä maahan ja käveli Hillan ja Joonaksen luokse. Hilla ojensi puhelimensa Sirulle ja Siru näki, itsensä kiipeämässä erittäin hermostuneen näköisen Midaksen selkään, hevonen ihan tärisi jännityksestä, mutta sitten hän sulki silmänsä ja he molemmat, niin hevonen, kuin hän, vaipuivat kuin uneen. Siru näytti nuokkuvan hevosen selässä, leuka putosi rintaa vasten ja Midaskin laski päänsä lähes maahan saakka. Sen silmät lasittuivat ja se näytti poissaolevalta. Sitten kuin yhteisestä sopimuksesta, Midas lähti kävelemään ensin hitaasti eteenpäin, Sirun huojuessa kyydissä kuin räsynukke, kuitenkin tasapainoaan menettämättä.
Pian Midas kiihdytti vauhtiaan raviin, kunnes he siirtyivät laukkaan. He laukkasivat ympäri maneesia, reipasta, mutta rentoa laukkaa, Midaksen turpa edelleen lähes maata viistäen, Sirun keinuessa kyydissä rentona kuin keitetty spagetti. He laukkasivat ympyrän, sitten kahdeksikon, jonka keskellä Midas teki laukanvaihdon, mutta kumpikaan ei näyttänyt havahtuvan transsista missään vaiheessa, kunnes hyvän ajan jälkeen Midas siirtyi takaisin hitaaseen raviin ja Siru nosti leukansa ylös, palaten todellisuuteen.
Siru katsoi videon uudelleen ja uudelleen, eikä voinut uskoa näkemäänsä.
-”Etkö todella muista tuosta mitään?” Hilla sanoi edelleen silmät säihkyen.
-”En totisesti. Muistan vain pienen hetken käyntiä ja lopulta ravin pompotuksen, johon luulin heti havahtuneeni…”
-”Uskomatonta.” Joonas toisteli. ”Uskomatonta, toden totta. Olen sanaton.” ja hän käveli katsomosta silittämään Midasta.
Midas salli Joonaksen lähetyä itseään, vaikka katselikin Joonasta hivenen epäluuloisena. Midas rentoutui hieman kun Joonas rapsutti sitä paksun harjan alta, ja lopulta Midas jälleen nuokutti päätään tyytyväisenä.
-”Te olette yhdessä upea näky. Ja sinä olet, Midas, upein koskaan näkemäni hevonen.” Joonas jutteli hevoselle. ”Se, mitä Midaksen ja sinun välillä on, on jotakin niin kaunista, että en ole uskonut sellaisen olevan mahdollista. Te olette yhtä, te luette toisianne jonkin sortin telepatian avulla, teidän välillänne on nyt vahva side. Minä uskon, että sinä voit Siru tehdä nyt Midaksen kanssa mitä ikinä vain tahdot. Teistä voi tulla yhdessä ihan mitä vain.” Joonas sanoi Sirulle innostuneena, mutta vakavoitui sitten.
-”Mutta muista, että se tuo mukanaan myös vastuuta.” hän lisäsi.
Siru katsoi Joonasta ja sitten Midasta, joka oli nyt saanut tarpeekseen Joonaksen rapsutuksista ja tullut lempeästi hamuilemaan Sirun hiuksia turvallaan.
-”Joskus hyvän hevosen tuoma valta ja voittamattomuuden tunne voi sokaista hyvänkin sydämen…” Siru sanoi mietteliäänä ja työnsi Midaksen turpaa kädellään kauemmaksi.
Midas totteli Sirun ohjaavaa elettä ja lopetti hamuamisen, jääden seisomaan rauhallisesti Sirun vierelle.
-”Se oli hienosti sanottu.” Joonas totesi yllättyneenä.
-”En keksinyt sitä itse, vaan kuulin mummon sanovan kerran niin. Hän sanoi sen minulle silloin, kun sain tietää, että ihmiset ovat käyttäneet taikahevosia hyväkseen, itsekkäin perustein.”
-”Se on totta. Ja siksi halusinkin muistuttaa sinua vastuusta. Midas on nyt sinun vallassasi, vaikka kohteletkin sitä hyvin, sinulla on kaikki valta pistää se tekemään mitä ikinä mielit. Valtaan liittyy aina myös vastuuta. Vastuusi on käyttää valtaa oikein. Minä tiedän, että sinä olet hyvä ihminen, mutta mummosi sanat on varmasti syytä pitää mielessä, kaikesta huolimatta.” Joonas sanoi ja katseli hetken Sirua ja Midasta katseella, jonka sävyä Siru ei osannut tulkita.
Sirulle tuli siitä kummallinen olo. Hetken aikaa hän epäili, että Joonas ajatteli hänestä jotakin pahaa, että Joonas ei olisi tyytyväinen onnistuneeseen lopputulokseen, hänen ja Midaksen yhteyden löytymiseen.
-”Lähdetäänkö sisälle?” Hilla keskeytti Sirun ja Joonaksen mietiskelyt ja yski jälleen rajusti.
-”Älä nyt vilustuta itseäsi enempää.” Joonas sanoi siskolleen ja hänen katseensa muuttui jälleen lempeämmäksi.
Hilla oli kietoutunut jälleen viltteihinsä, mutta tärisi silti kylmästä.
-”Siru, minä vien Hillan sisälle, tule sinäkin lämmittelemään sitten kun ehdit.” Joonas sanoi ja lähti kulkemaan Hillan kanssa kohti maneesin ovea.
Siru jäi seisomaan Midaksen kanssa hiljaiseen maneesiin ja hetken aikaa Siru pohti, pitäisikö hänen jo muuttaa Midas takaisin keppihevoseksi ja juosta sisarusten perään, mutta sitten hän kääntyi hevosta kohti ja totesi, että ei millään malttaisi. Midas suorastaan huusi häntä selkäänsä. Niin vahvalta yhteys hevoseen jälleen tuntui. Siru katsahti maneesin kelloa ja totesi, että hän ehtisi vielä vallan mainiosti ratsastaa Midaksella, ennen kuin olisi iltatallin aika.
Hän kiipesi jälleen katsomon kaiteelle ja Midas asettui kuin käskystä sen vierelle niin, että Sirun ei tarvinnut kuin hieman heilauttaa itsensä taas sen selkään. Tällä kertaa Siru yritti välttää kokonaan transsiin joutumista, vaan hän halusi olla läsnä, mutta silti lähellä Midaksen mieltä. Siru sai huomata, että yhteistyö sujui näinkin. Hänen oli niin helppo ja hyvä istua siinä, Midaksen selässä. Hän pyysi hevosen mielessään liikkumaan, ja niin he lähtivät raviin. Hiljalleen Siru uskalsi pyytää Midakselta yhä enemmän, ja pian he tanssivat Midaksen tanssia, mutta ensimmäistä kertaa yhdessä. Sirun olisi tehnyt mieli kiljua riemusta, niin ihanaa se oli!
Äkkiä maneesin ovelta alkoi kuulua ääniä. Siru ja sitä myötä Midas jähmettyivät kuin suolapatsaat, kun Siru tajusi kauhukseen, että joku oli tulossa hevosensa kanssa maneesiin. Midas katsoi jähmettyneenä ovelle, se kuuli toisen hevosen olevan lähellä ja yhtäkkiä se päästi korviavihlovan hirnaisun. Siru valahti täysin valkoiseksi ja sopersi hädissään.
-”Hiljaa Midas, voi hyvän tähden, hiljaa!”
Maneesin ovi alkoi hiljalleen aueta ja samassa maneesin ulkopuolella oleva hevonen vastasi Midaksen kutsuun. Midas oli jo lähteä ovea kohti, mutta juuri sillä hetkellä Siru sai ajatuksensa takaisin hallintaansa ja muutti Midaksen pian takaisin keppihevoseksi, juuri ennen kuin Nelli ja hänen poninsa astuivat maneesiin sisälle.
Nelli pysähtyi ja katsoi pitkään Sirua, joka seisoi keskellä maneesia, hiekalla makaavan keppihevonen vieressään. Nellin poni katseli ympärilleen, aivan kuin etsien jotakin. Olihan se kuullut Midaksen äänen.
-”Mitä ihmettä sinä täällä keppihevosinesi touhuat?” Nelli kysyi Sirulta nyrpeänä.
-”En mitään…” Siru vastasi hätäisesti ja nappasi Midaksen maasta ja lähti kulkemaan kohti katsomon ulko-ovea.
-”Et kyllä taida tajuta kuinka nolo olet. Hanki oikea hevonen ja lopeta tuo lapsellinen leluilla leikkiminen.” Nelli jatkoi katsoen Sirua nenänvarttaan pitkin, yrittäen samalla saada poninsa keskittymään jälleen itseensä, nykien sitä ikävästi ohjista.
-”Tulepas nyt senkin kaakki.” hän sähisi.
Poni pälyili edelleen levottomana ympärilleen.
Nelli raahasi ponin puoli pakolla selkäännousujakkaran luokse ja nousi ponin selkään sellaisella voimalla, että poni parka nytkähti hänen allaan. Sitten he lähtivät kävelemään maneesia ympäri ja juuri kun Siru oli jo melkein ovesta ulkona, Nelli huusi hänen peräänsä pilkallisesti.
-”En ymmärrä mitä hän sinussa näkee, olethan ihan ilmi selvästi hullu, kun täällä yksinäsi hirnut. Tyttö parka. ”
Sirun sisällä kiehui. Hän käveli raivon vallassa maneesilta kohti tallia. Voi miten paljon hänen tekikään mieli palata maneesiin, muuttaa Midas oikeaksi hevoseksi ja näyttää Nellille pieni otos heidän äskeisestä tanssistaan. Siru näki mielessään, kuinka Nellin suu loksahtaisi auki, kuinka hän ehkä putoaisi poninsa selästä silkasta järkytyksestä, eikä saisi sanaakaan suustaan, siitä happamasta suustaan, joka kylvi ympärilleen vain solvauksia.
-”Vielä minä sinulle näytän…!” Hän jupisi ääneen, kävellessään niin rivakasti, kuin ikinä kykeni, puristaen keppihevosta nyrkissään niin tiukasti, että sen keppi oli katketa.
-”Minun mittani on täysi!” hän julisti.
Sinä iltana Siru teki iltatallin yksin. Iltaheiniä jakaessaan hän pyöritti vielä mielessään kohtaamistaan Nellin kanssa. Raivo oli jo hieman laantunut, mutta Siru tiesi, että se ei ollut kadonnut kokonaan. Se kyti vielä jossakin, syvällä hänen sisimmissään.
Juuri kun hän oli sulkemassa tallia ja sammuttamassa valoja, hän kuuli auton ajavan pihaan. Kata ja Pete sieltä saapuivat reissultaan. Siru katsoi ikkunasta, kuinka Kata hivuttautui autosta ulos hieman vaivalloisesti, eikä Siru voinut olla huomaamatta, että Katan maha oli totta vie kasvanut. Miten hän ei ollut huomannut sitä aikaisemmin? Kata käveli varovasti vatsaansa pidellen liukasta tietä pitkin tallia kohti ja Siru avasi hänelle oven.
-”Sinä oletkin vielä täällä.” Kata sanoi hymyillen. ”Sinut halusinkin juuri tavata, sillä meillä on Peten kanssa sinulle uutisia.” Kata lisäsi ja asteli talliin sisälle, Peten tullessa hänen perästään.
-”Olemme niin kiitollisia kun pääsimme sinun ja Joonaksen ansiosta vierailemaan Peten vanhempien luona, sillä olihan meidän ihan pakko päästä kasvotusten kertomaan heille, että heistä tulee isovanhempia.” Kata sanoi ja Siru näki, kuinka onnelliselta Kata näytti.
Kata suorastaan hehkui onnea ja vierelle juuri astellut Pete näytti varsin tyytyväiseltä hänkin.
-”Voi onneksi olkoon!” Siru huudahti ja halasi heitä kumpaakin pitkään.
-”Tämä on kauan kaivattu lahja…” Pete sanoi ja painoi kätensä vaimonsa pienoisen vatsakummun päälle.
Siru oli erottavinaan kyyneleet Peten silmäkulmissa.
-”Tiedättekö jo, onko se poika vai tyttö?” Siru kysyi ja hänen oli itsensäkin taisteltava, ettei liikutus ottaisi hänestä valtaa.
Kata katsahti Peteen ja sanoi sitten varovasti.
-”Oikeastaan niitä on kaksi. Ja tällä hetkellä näyttäsi siltä, että meille on tulossa yksi kumpaakin.”
-”Oi!” Siru huudahti nyt aidosti yllättyen. ”Kaksoset! Sehän on aivan huikeaa!”
Siru muisti kuinka oli aina lapsena toivonut sisaruksia, eikä mitä tahansa sisarusta, vaan juuri kaksosta. Hän oli miettinyt monet kerrat, kuinka ihanaa olisi, jos hänellä olisi kaksoisveli tai -sisko, joku, joka jakaisi hänen kanssaan elämän murheet ja ilot. Että olisi joku, joka olisi aina hänen puolellaan ja taistelisi hänen kanssaan kiusaajia vastaan. Ja se sanaton yhteys, minkä hän oli kuullut vallitsevan kaksosten välillä, tuntui niin lohduttavalta. Ehkä hän oli kokenut jotakin sen suuntaista nyt Midaksen kanssa, sanatonta yhteyttä, mutta varma Siru ei tietenkään voinut olla, sillä hänellä ei ollut kokemusta kaksosesta, tai edes sisaruksesta ylipäätänsä. Hän oli ollut aina vain pelkkä Siru, yksin ja yksinäinen Siru.
Kata keskeytti hänen mietteensä palauttamalla Sirulle mieleen kauhukuvat Kivelän ratsutallin tulevaisuudesta.
-”Tämä tarkoittaa toki nyt myös sitä, että minä en pian kykene osallistumaan tallitöihin ja hevosten hoitoon niin paljoa kuin ennen. Mutta me pärjäämme kyllä jotenkin ja tarpeen vaatiessa palkkaamme tänne apujoukkoja. Sinä tiedät, että minä en pidä muutoksista, kuten et sinäkään, mutta jotakin uutta tämä nyt valitettavasti tuo tullessaan, väistämättä.” Kata sanoi.
Siru nyökkäsi.
-”Mutta emme me tallista luovu…” Pete lisäsi ”Mutta kuten sanottua, asiat muuttuvat väistämättä.”
-”Kiitos kun kerroitte minulle.” Siru vastasi. ”Minä lupaan auttaa teitä niin paljon kun vain suinkin voin!”
Siru halasi vielä kerran kumpaistakin ja lähti sitten kävelemään kotiin. Joonas ja Hilla olivat jo kotonaan, heidän äitinsä oli käynyt hakemassa heidät jo ajat sitten, ja ollut pettynyt huomattuaan, että Hilla ei ollut lupauksistaan huolimatta pysynyt sisätiloissa, vaan flunssa oli jälleen yltynyt.
Siru mietti siinä kävellessään mielessään, kuinka kaikki oli muuttunut. Hänellä oli nyt ikioma taikahevonen, jonka kanssa he olivat vihdoinkin yhtä, mutta silti hänen mieltään kaiversi jokin. Tuntui siltä, kuin hän ei vielä kuitenkaan tietäisi kaikkea ja että edessä olisi vielä jotakin, jotakin suurta.
Suuria muutoksia olisi ainakin tulossa, jos ei muuta niin tallin suhteen nyt ainakin. Kuinka Kata ja Pete järjestelisivät asiansa, mikä häntä ja Midasta odottaisi, niin ja mummo…
Hänen täytyisi päästä tapaamaan mummoa.
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
- Keppihevonen: Loppusanat - 8.6.2020
- Keppihevonen: 51. Luku - 7.6.2020
- Keppihevonen: 50. Luku - 6.6.2020
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
